Aina kun olen Belgradissa, odotan jälleennäkemistä pienessä St Mary´s seurakunnassa. Olen luterilainen, mutta löysin tieni tähän erittäin kansainväliseen St Mary´s -anglikaanikappeliin. Monet seurakunnan jäsenet ovat eri maiden suurlähetystöjen palveluksessa ja viettävät Serbiassa ehkä vain muutamia vuosia. Myös paikallisia asukkaita kuuluu joukkoon, osa on päätynyt Serbiaan avioliiton kautta. Joskus jumalanpalveluksessa käy satunnaisia matkailijoita vain yhden ja ainoan kerran tai minun kaltaisiani kahden maan väliä epäsäännöllisesti vaeltavia tapauksia. Kaikki tulijat otetaan vastaan lämminsydämisesti, tunnen olevani kotonani, on helppo ystävystyä. Seurakuntaa paimentaa englantilainen pappi Robin Fox.
Tammikuussa 2012 julkaistiin Christina-lehdessä kirjoittamani artikkeli elämästäni Belgradissa sekä Robinin, Jeannen ja Emman haastattelu:
Ekumeniaa Belgradissa
Tonava- ja Sava-jokien risteyksessä sijaitseva ”Valkoinen kaupunki”, Beograd, vei sydämeni heti ensi kohtaamisella, kun viitisentoista vuotta sitten vierailin ensimmäisen kerran puolisoni kotimaassa ja Serbian pääkaupungissa. Sen jälkeen olen yhä uudestaan viehättynyt tästä Balkanin omaleimaisesta suurkaupungista. Siitä on alkanut myös kehkeytyä toinen kotini.
Olen myös etsinyt Belgradista hengellistä kotia ja viime käynnilläni löysin lopulta tieni St Mary´s –kappeliseurakuntaan, pieneen, kansainväliseen anglikaaniyhteisöön. Syyskuisena sunnuntai-aamuna seisoin ihmeissäni vanhan kivisen kerrostalon edessä. Kapeassa ala-aulassa istui talonmies vahtikopissaan ja rohkaisi jatkamaan toiseen kerrokseen. Muutaman epäröivän ovenavailun jälkeen päädyin yksinkertaiseen kirkkosaliin, jonka ikkunoita peittivät pitkät, hieman kulahtaneet harsoverhot. Pelkistetyn, pitsireunaisella liinalla peitetyn alttaripöydän takana oli korkea Neitsyt Marian veistos.
Ei kullankimallusta eikä korkeita kattoholveja – aivan erilainen kirkko kuin minkälaisissa olin Serbiassa matkailijan silmin vieraillut. Ja aivan erilainen kuin kotikirkkoni Porvoossa tai kokemukseni anglikaanikirkoista Englannissa. Paikan todellinen arvo kuitenkin paljastui nopeasti, kun Isä Robin Fox tuli hymyillen luokseni ja toivotti tuntemattoman tervetulleeksi englantilaisille ominaisin kohteliain sanakääntein. Pianisti aloitti soittonsa ja kaikki yhtyivät gospel-lauluun. Muutama seurakuntalainen lauloi joukossa sointuvasti omia komppejaan kuin suurinta ilosanomaa ikään – ja sitähän se olikin.
Ulkoiset puitteet ja musiikki olivatkin mieleenpainuvimmat erot, sillä kaavaltaan anglikaanimessu Belgradissa ei poikennut kovinkaan paljoa niistä ihanista sunnuntaimessuista, joihin Porvoon tuomiokirkossa saan osallistua.
Avara seurakunta
Etsiessäni ”oikeaa” kirkkoa ”vieraalla” maalla, tulin moneen kertaan miettineeksi kristittyjen ekumeniaa. Sisimmässäni kyllä tiesin, ettei huolta tarvitse kantaa ja että Kristuksen omana jokainen löytää paikkansa, mutta kotiutumistani St Mary`iin helpotti huomattavasti jo tieto siitä, että luterilaisilla ja anglikaaneilla on aidosti yhteisymmärrys ehtoolliseen osallistumisesta toistemme seremonioissa. On oikeastaan surullista, että vaikka voin luterilaisena olla hyvä ystävä ortodoksin kanssa, emme voi virallisen kaavan mukaan nauttia yhdessä samaa ehtoollista.
St Mary´s on osa Englannin kirkkoa ja sen johdossa on Canterburyn arkkipiispa. Seurakuntaa voisi kuvailla värikkääksi ja vaihtuvaksi, kun se koostuu eri puolilta maapalloa saapuvista opiskelijoista, liikemiehistä ja satunnaisista matkailijoista. Pitempiaikaisia seurakuntalaisia ovat suurlähetystöjen työntekijät perheineen, mutta hekin ovat kuvioissa yleensä vain pari vuotta. Pysyviä seurakuntalaisia eli Belgradiin vakituisesti asettuneita ulkomaalaisia on kymmenkunta. Kaikki eivät suinkaan ole anglikaaneja, mutta sillä ei ole merkitystä. Kieli on englanti.
”Tämä on todellakin ajatuksiltaan ja näkemyksiltään hyvin avara seurakunta. Kristittyinä puhumme mielellämme yhtenäisestä seurakunnasta, ja erikoista on, että juuri täällä, monien erilaisten ihmisten kohdatessa, ei ole suuria riitoja. Keskitymme Kristukseen. Sitä ekumenian pitäisikin olla”, kertoi Isä Robin Fox, joka on luotsannut St Mary´s kappeliseurakuntaa seitsemän vuotta.
Serbiassa anglikaanikirkko luetaan lahkojen ja kulttien joukkoon. Tämä juontaa juurensa aikaan ennen kommunismia. Tuolloin alueelle oli ehtinyt rekisteröityä seitsemän kirkkoa, joihin lukeutuivat luonnollisesti ortodoksit, mutta myös muun muassa roomalais-katoliset, juutalaiset ja islam.
”Kommunismin aikana uskonto oli kielletty, mutta kun Jugoslavia hajosi ja uskontoa taas sai harjoittaa pelkäämättä likvidointia, ainoastaan nuo seitsemän niin sanottua historiallista kirkkoa saivat virallisen aseman”, Robin Fox selvensi anglikaanien kulttiasemasta hieman huvittuneena.
Käytännössä tämä ei ole aiheuttanut ongelmia, vaan suhteet muihin kirkkokuntiin ovat luontevat. Siitä kertoo jo sekin, että St Mary´s seurakunnan käyttämät tilat kuuluvat katoliselle kirkolle ja niitä käyttävät myös kreikkalaiskatolinen sekä reformistikirkko.
Erityisesti Robin Fox arvostaa jokavuotista perinnettä, jossa St Mary´s saa käyttöönsä Serbian ortodoksikirkon patriarkan kappelin jouluaaton jumalanpalvelukseensa.
”Se on merkittävä symboli ja osoitus ekumeniasta. Tiedossani ei ole, että minkään muun maan ortodoksikirkko antaisi anglikaaneille tämän kaltaista mahdollisuutta”, Robin Fox pohti.
Anglikaaneja ja luterilaisia Robin Fox pitää hyvin samankaltaisina.
”Me emme ole yhtä autoritäärisiä kuin esimerkiksi katoliset ja ortodoksit. Sen vuoksi meidän kirkoissamme myös käydään kiivasta sananvaihtoa homoavioliitoista ja naispappeudesta. Jokainen saa ajatella itse ja sanoa mielipiteensä. Samalla sen tulisi tietysti myös saada ihmiset ymmärtämään henkilökohtainen moraliteettinsa ja ajattelemaan, mitä usko tarkoittaa kunkin omassa elämässä.”
Serbiassa uskonnollinen tilanne on muuttunut Jugoslavian hajoamisen jälkeen voimakkaasti. Ihmiset hakevat jälleen yhteyttä kirkkoon ja vanhat traditiot elpyvät. Balkanin sodan aikana eri osapuolet hyödynsivät propagandassaan uskontoa kansoja erottelevana tekijänä. Surullista siinä ulkopuolisin silmin on se, että kommunismin aikana kokonaisella sukupolvella ei ollut käytännössä luontevaa kosketusta uskontoon: ei kansoja yhdistävään sen enempää kuin erottavaankaan.
Tärkeintä on yhdessäolo
Kun seuraavan kerran matkustan Belgradiin, pääsen taas tuttuun, kotoisaan kirkkoon. Osa ihmisistä, joihin syyskuussa tutustuin, on jo ehkä lähtenyt jatkamaan matkaa, mutta osa on varmasti vielä paikalla. Yksi todennäköisistä matkaan lähtijöistä enemmin tai myöhemmin on Jeanne Walker.
Jeannen elämä on ollut säännöllistä muuttoa paikasta toiseen maapallon eri puolille Amerikan suurlähetystön palveluksessa työskentelevän puolison asemapaikkojen mukaan. Perheessä on kaksi lasta, jotka käyvät kansainvälisiä kouluja.
”Kahden-kolmen vuoden välein minun on aina löydettävä uusi kirkko ja kampaamo”, Jeanne kommentoi nauraen kysymystäni muuttamisen raskaudesta.
Kirkot ja seurakunnat vaihtelevat, mutta St Mary´s on ollut heti kuin koti Jeannelle.
”On seurakuntia, joissa ihmiset eivät tiedä toisiaan nimeltä, mutta täällä kaikki tunnemme toisemme. Se tuo yhteenkuuluvuuden tunnetta, vaikka olemmekin taustoiltamme hyvin erilaisia. Kirkossa juuri yhdessäolo on tärkeää ja pidän erityisesti yhteisistä rukouksista, kun pidämme yhdessä yhteyttä Jumalaan.”
Samaa yhdessäolon tärkeyttä korosti myös ghanalainen Emma Ashiautide. Hän on bresbyteeri, joka on asunut Belgradissa jo 20 vuotta.
”St Mary´s on kuin YK. Me voimme olla yhdessä sovussa, vaikka uskommekin vähän eri tavalla. Usko on sydämessä, ja kristityn merkki on siinä, että pidämme huolta lähimmäisistämme. On jaettava elämä muiden kanssa ja hädän hetkellä siirrettävä oma etu syrjään, Emma kiteytti kaikille kristityille tärkeän ekumeenisenkin ohjenuoran.”
“May the God of steadfastness and encouragement grant you to live in such harmony with one another, in accord with Christ Jesus, that together you may with one voice glorify the God and Father of our Lord Jesus Christ. Welcome one another, therefore, as Christ has welcomed you, for the glory of God!” (St Mary´s toivottaa seurakuntalaiset tervetulleiksi apostoli Paavalin sanoin sivuilla: www.stmarysbelgrade.org)
Pyhän Pietarin ja Paavalin päivä 29.6.2014
Tänä viikonloppuna saimme vieraita Zagrebista, Kroatiasta, vastaavasta anglikaaniseurakunnasta. Lauantaina vietimme iltaa Skadarliassa, Belgradin tiivistunnelmaisella boheemialueella, ravintola Ima Danassa, yhdessä alueen monista perinteisistä tavernoista.
Pyhän Pietarin ja Paavalin päivänä 29.6. kokoonnuimme jumalanpalvelukseen tuttuun tapaan aamulla puoli yhdeltätoista. Joukossamme tietysi zagrebilaiset ystävämme, myös Britannian uusi Serbian suurlähettiläs puolisoineen.
Monille kirkossakäynti on vieras ajatus viettää sunnuntaiaamua. Yksitoikkoista seremoniaa ja merkityksettömiä litanioita. Mutta minulle kaikella kirkossa on merkitys. Kaipaan kuulla hyvää sanomaa, rakkauden sanaa. Saarna virkistää ajatuksiani ja muistuttaa oleellisista kristityn ohjenuorista, ne kun kääntyvät inhimillisessä arjessa niin helposti joksikin ihan muuksi. Saarna ei ole painostusta, kuten seuraavasta Janet Berkovićin sunnuntain sanasta käy ilmi. Teksti on pdf-muodossa englanniksi:
Sermon of Sts Peter and Paul Day 29.6.2014
Kirkko: The Anglican church of St Mary (linkki johtaa seurakunnan Facebook-sivulle), Caritas Building, Visegradska Street 23 (seurakunta on muuttanut Belgradin keskustaan osoitteeseen Makedonska 23)
Teksti ja kuvat: Tuula Lukić
29.6.2014
