Jos yhdellä sanalla täytyisi kuvailla serbialaisuutta, tuo sana olisi yhteisöllisyys. Mutta Serbiassa ei voi koskaan selvitä yhdellä sanalla. Avarretaan siis heti serbialaisuuden määritelmää: yhdessäolo yhteisellä aterialla ja lisäksi erittäin äänekkäällä ja iloisella aterialla. Sanat lentävät pöydän ympärillä sinne tänne ja suomalaisittain tuntuu välillä kuin menossa olisi suurikin väittely. Jokainen haluaa sanoa sanottavansa ja jokainen myös antaa sanansa kuulua.
Tästä päästiin aasinsillalla serbialaisen sielunelämän syvempiin kerroksiin, joita ei voi ymmärtää ilman ruokaa ja juomaa. Serbialainen ruokavalio on lihapainotteinen, mutta vastapainona on runsas vihannesten käyttö lisukkeina ja etenkin haudutettuina maukkaissa pataruuissa. Lisäksi saatavilla on aina houkutteleva valikoima salaatteja tuoreista sesonkiaineksista. Omia suosikkejani ovat nimenomaan pitkään haudutetut pataruuat esimerkiksi pinaatilla, paprikalla tai kaalilla sekä tietysti valkosipulilla höystettynä.
Euroopassa on käyty erinäisiä värikkäitä kamppailuja ruokien aidosta alkuperästä. Kenellä on oikeus fetaan, parmesaniin, balsamicoon tai Lapin poronlihaan? Serbiassa on kaksi valmistetta, jotka ovat nousseet EU:n listaamien kansallisruokien ehdokaslistalle. Nämä ovat slivovica eli luumubrändi ja aijvar eli paprikasose. Kolmas ja kiistanalaisempi on kaymak eli paksu, rasvainen kerma, jonka muunnoksia on ympärysmaissa eikä alkuperä ole suinkaan niin itsestään selvä kuin slivovican ja aijvarin kohdalla.
Kaiken kaikkiaan serbialainen ruoka on muovautunut vivahteiltaan herkullisesti omanlaisekseen Balkanin, Turkin ja Välimeren vaikutteiden aallokossa.
Karađorđeva šnicla
Karađorđeva šnicla kuuluu niihin ruokiin, joita Serbiassa on ”pakko” maistaa. Naudan, possun tai kananlihasta valmistettu leivitetty leike on saanut nimensä Serbian vanhan hallitsijasuvun mukaan. Prinssi Aleksandar Karađorđev oli suvun ensimmäinen hallitsija ja kuuluisa kansannousun johtaja vuosina 1804-1813, jolloin serbialaiset kapinoivat ottomaanivaltaa vastaan. Noin 400 vuotta kestäneen ottomaanivalloitusajan jälkeen Serbia saavutti jälleen asemansa itsenäisenä kuningaskuntana vuonna 1878 (Berliinin kongressi).
Karađorđeva šniclan mehevyteen vaikuttaa kaymak-täyte. Leike on tunnusomaisesti kierretty rullalle ja sisällä on paksua kermaa – ei suinkaan makeaa, sillä kaymak on lisuke suolaisen ruuan kera. Usein kaymak on ikään kuin jäätelöpallon muodossa lautasella ja sitä voi levittää mm. leivälle. Yllä olevassa kuvassa valkoinen lisuke pienessä astiassa ei ole kaymakia, vaan kevyempi jugurttidippi perunoille.
Tämän kertaisen Serbian matkani Karađorđeva šniclan nautin Kirjailijaklubilla. Paikka huokuu historiaa ja se on yksi Belgradin suosituimmista ravintoloista, hintatasoltaan keskiverto. Karađorđeva šnicla -annos maksoi 940 dinaaria eli noin 9 euroa. Kahden hengen illallinen kevensi kukkaroa noin 35 eurolla. Hintaan sisältyi pullovesi, 2 lasillista korkeatasoista paikallista Aurelius-viiniä, leipäkori, pääruuat, espresso ja leivos. Palvelu oli ystävällistä ja tarjoilijoilla oli aina aikaa pysähtyä asiakkaan luokse, vaikka ilmiselvästi kädet olivat täynnä työtä. Paikalla oli kaksi isoa ryhmää ruokailemassa lukuisten muiden asiakkaiden lisäksi.
Jälkiruokana herkuttelin ravintolan erikoisuudella, makuelämyksenä unohtumattomalla kermaleivoksella. Leivoksessa on hienostunut kookoksen maku. Mansikat ja vadelmat antoivat raikkaan lisän makean rinnalle.
Kirjailijaklubi eli Klub Književnika on perustettu vuonna 1946. Keskeisellä, mutta rauhallisella kadulla Kansallisteatterin takana sijaitsevassa ravintolassa ovat vierailleet monet tunnetut kirjailijat kuten Alberto Moravia ja Simone de Beauvoir, paikallisista mm. Danilo Kiš, Zoran Radmilović, Momo Kapor ja Matija Bećković. Kerrotaan, että aikanaan oli tärkeämpää saada Kirjailijaklubin suljetun seuran kuin valtakunnallisen Kirjailijayhdistyksen jäsenyys.
Klub Književnika, Francuska 7, Belgrad.
Teksti: Tuula Lukić
Kuvat: Srba Lukić
3.7.2014
