”On vaikea ajatella, että kohta en enää kävele näillä kaduilla. Olisi vielä niin paljon koettavaa ja nähtävää, mutta aika loppuu kesken.”
Paula Kuru-Orpanalle Belgrad on tullut läheiseksi viimeisten neljän vuoden aikana, kun hänen puolisonsa Pekka Orpana on ollut Suomen Serbian suurlähettiläänä. Kausi on lopuillaan ja edessä on väistämätön muutto, eikä se suinkaan ole diplomaattiperheen ensimmäinen.
Kolmenkymmenen vuoden aikana Orpanat ovat nähneet elämää niin länsimaissa ja sen suurkaupunkien sykkeessä Lontoossa ja New Yorkissa kuin kaukaisemmissakin kulttuureissa, kuten Algeriassa, Etelä-Afrikassa ja Perussa. Välillä on ollut vuosia Suomessa.
Mutta tottuuko muuttamiseen, lähtemiseen ja jättämiseen?
”Jossain mielessä muuttaminen on helpompaa, kun sen on ennenkin kokenut, mutta helppoa se ei ole koskaan. Jätän Serbian surullisin mielin. Muuttamisessahan ei ole kyse siitä, että siirtää vain tavarat toiseen paikkaan, vaan jätän samalla taakseni kokonaisen tavan olla ja elää, jokapäiväisen elämän, tutut kasvot arjessa sekä ystävät – niin täkäläiset kuin ulkomaalaisetkin, joista monet ovat samalla tavalla täällä vain väliaikaisesti”, Paula Kuru-Orpana kuvailee tunteitaan muutamia viikkoja ennen lähtöään Serbiasta Suomeen.
Kompleksiset sodan jäljet
Olemme tutustuneet toisiimme Belgradissa ja teemme nyt ehkä viimeistä yhteistä kierrosta tämän upean suurkaupungin kaduilla. On lämmin kesäkuun lopun päivä, vehreät puut raikastavat ilmaa katutasossa ja tarjoavat viilentävää varjoa kävelyreitillemme Strahinjića-kadulla, jossa kahvila toisensa perään houkuttelee istahtamaan kupposelle. Mietimme tämän kadun luonnetta, joka vaihtuu illalla täysin, kun silikonilla muokatut naiset valtaavat bilebaarit. Katu on tunnettu kutsumanimellä Silicon Valley.
Paula on vasta äskettäin tehnyt lähistöltä mielenkiintoisen löydön, Bašta Martaan -nimisen kahvilan (linkki johtaa kahvilan Instagramiin), joka sijaitsee Strahinjićan poikkikadulla, Dositejevalla. Ja totta tosiaan, kahvila on kertakaikkiaan ihastuttava!
”Kuulin, että tämä on avattu vasta kolmisen vuotta sitten eli aikana, jona olen ollut Belgradissa. On hienoa huomata, että syntyy uusia yrityksiä. Monet nuoret ovat Serbiassa turhautuneita ja haaveilevat muutosta ulkomaille, mutta eihän elämä missään ole helppoa. Ja ainakin toivoisin, että ne, jotka muuttavat, joskus palaavat takaisin rakentamaan tätä maata”, Paula toteaa.
Otamme Bašta Martaanissa kahvit: Paula cappucinon ja minä topli nesin (lasissa tarjottava lämmin maitokahvi-nescafe, jonka siis voi tilata myös kylmänä ”hladna nes cafe”). Puolitamme tuhdin suklaakakkupalan, joka sulaa suussa.
”Yleensä pidän kahviloista, joilla on sielu, kuten täällä. En pidä pömpööseistä paikoista. Tietysti tämän kaltaisia on muuallakin, mutta silti Bašta Martaan on uniikki. Täällä on kokonaisvaltaisesti rauhallinen tunnelma musiikkia myöten ja cappucino on hyvää”, Paula kertoo.
Kahvilan sisäpihalla pöytiä koristavat ihanat hortensiat. Kauniissa ympäristössä keskustelumme kulkee kuitenkin kohti Serbian sotaista lähihistoriaa.
”Jugoslavian hajoamissotien seuraukset ovat yhä tunnistettavissa. Kun tulin Serbiaan, kuljin aluksi usein trollikalla. Kun katselin siellä vanhempia ihmisiä, en voinut olla huomaamatta heidän kasvoillaan kärsimystä. Pian myös aloin ymmärtää sodan kompleksisuuden, vaikka julkisuudessa meillä Suomessakin sai käsityksen, että serbialaiset ovat ne ainoat pahantekijät.”
Se, että näkee eri osapuolten kärsimykset tai sen, että kaikilla entisen Jugoslavian mailla oli oma osuutensa sotaan, ei tarkoita, että hyväksyy jonkun tekemät raakuudet. Ja toisaalta realismi ei ole sama asia kuin suorapuheisuus.
”Kokemukset ovat olleet ihmisille rankkoja ja haavat ovat syvällä, joten on oltava myös herkkyyttä sen suhteen, mitä sanoo ääneen. Menetyksiä on ollut ex-Jugoslaviassa kaikilla osapuolilla ja monimutkaiseksi tilanteen tekee sekin, että täällä on monia seka-avioliittoja. Saman suvun jäseniä on ollut jopa kolmella eri rintamalla eli vielä pahemmin kuin Suomen veljessodassa aikanaan”, Paula Kuru-Orpana miettii.
Ajan vierähtävät hetket
Jatkamme Bašta Martaanista kävelyä ja päädymme Gospodar Jevremova -kadulle pieneen keramiikkataiteen galleriaan, joka sekin on aivan uusi. Vasta kolme kuukautta sitten avatussa Blatobran Galerijassa (linkki kotisivuille) on esillä taidokasta serbialaista nykykeramiikkaa kymmeneltä taiteilijalta (katso myös kuvia artikkelistani Kiehtova keramiikka).
Otamme vielä taksin Vračarin kaupunginosaan Molerova-kadulle Smokvica-ravintolaan (linkki johtaa kotisivuille), jossa nautimme pikkupaloja kevyeksi lounaaksi. Smokvica tarkoittaa viikunaa. Paikka on valoisa ja viehättävä, ja sisäpihan pöydät täyttyvät nopeasti, vaikka luulisi, että tätä ravintolaa on mahdoton löytääkään. Niin huomaamaton se on kadulta katsoen.
Kyseessä on kokonaisuus, johon kuuluu Belgradissa viisi ravintolaa sekä yksi Bed&Breakfast -majoitus (kahdeksan huoneen Vračar-villa). Tunnelmassa yhdistyy rustiikki ja moderni. Hinnoiltaan Smokvica on vähän keskitasoa arvokkaampi ravintola.
Mukava puolipäivä Belgradissa on sujahtanut kuin siivillä, aivan kuten Paula Kuru-Orpana kertoo neljän vuodenkin menneen huomaamatta tai ainakin liian nopeasti. Vuodet ovat antaneet taas uutta ymmärrystä elämästä ja ihmisistä ja tästä monisyisestä maasta.
Teksti ja kuvat: Tuula Lukić 29.6.2015
