Jälleen uusi yllätys. Rakastan näitä Belgradin pieniä isoja aarteita, joiden äärelle vahingossa tupsahtaa. Tällä kertaa kävelyreitin varrelle osui Ivo Andrićin kotimuseo, joka sijaitsee kaupungin hallintorakennusten kupeessa Pioneeri-puiston (Pionirski Park) vieressä. Lähistöllä on Belgradin kaupungintalo sekä viehättävä puistoaukea, ”Andrićin kunniaseppele” (Andrićev venac), kauniine kukkaistutuksineen.
Olemme tallustelleet samoilla kulmilla kymmeniä kertoja ja muistan aiemmin nähneeni kyltin ovella, mutten ole pysähtynyt sen vertaa, että olisin tiedostanut, mistä on ollut kyse. Kyltti ei suuremmin kiinnitä ohikulkijan huomiota ja ovikin on lukossa – kuinkas muuten, sillä nobel-palkitun kirjailijan koti on ollut tavallisessa kerrostalossa. Me pääsimme rappukäytävään samalla ovenavauksella yhden talon asukkaan kanssa, joka vei meidät oikeaan kerrokseen ja soitti ovikelloa, kertoi olevansa naapuri ja ”ojensi” meidät edelleen museo-oppaan, Tamara Stankovićin, huomaan.
Ja minkälaisen opastuksen saimmekaan! Ilman Tamaraa olisi paljon jäänyt ymmärtämättä, vaikka kuinka sivistyneesti olimmekaan tietoisia Ivo Andrićista. Kirjahyllyssäni on Drina-joen silta englanninkielisenä versiona, ja myönnän, en ole sitä lukenut. Nyt aion kyllä lainata teoksen suomeksi.
Ivo Andrić tunnetaan vuoden 1961 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajana. Ennen kirjailijan statustaan hän työskenteli pitkään Jugoslavian kuningaskunnan diplomaattina eri puolilla Eurooppaa. Ensimmäinen asemapaikka vuonna 1919-1920 oli Vatikaanissa, sillä hän osasi sekä italiaa että latinaa. Hän oli muutoinkin sen ajan oloihin (ja nykyisiinkin) poikkeuksellisen kielitaitoinen. Yllä olevassa kuvakokoelmassa on hänen diplomaattipassinsa ja näyttävä edustuspuku: töyhtöhattu, koristeellinen takki kultanappeineen sekä miekka. Selätysten toisella puolella on asu, joka Andrićilla oli yllä Nobelin palkintojenjakotilaisuudessa Tukholmassa.
Ranskankielisen palkintopuheen saattoi museossa kuunnella radiosta, kun vain asettui oikeaan paikkaan sensoreiden ulottuville.
Suomalaisen kävijän silmä osui museossa nopeasti oranssinvärisiin taalainmaan hevosiin ja niiden vieressä kuvaan, jossa Ivo Andrić poseeraa Lucia-neidon kanssa.
Kirjailijalla oli 5000 niteen kirjasto ja tietysti oma huone, jossa pystyi keskittymään luovaan työhön. Andrić kirjoitti lähinnä lyhyitä tarinoita jo diplomaatti-aikoina. Toisen maailmansodan alkaessa hän oli suurlähettiläänä Berliinissä ja joutui seuraamaan Jugoslavian kuningaskunnan ”perikatoa” ja valtakunnan ajautumista poliittisella pelikentällä sopimukseen Akselivaltojen kanssa (Akselivaltojen miehittämät maat olivat Alankomaat, Belgia, Jugoslavia, Kreikka, Luxemburg, Norja, Puola, Tanska ja Tsekkoslovakia). Tähän päättyi Andrićin diplomaattiura. Hän palasi vuonna 1941 Belgradiin, eristäytyi ja kirjoitti kolmiosaisen bosnialaistrilogian, jonka pääteos Drina-joen silta on.
Andrićin tuotanto alkoi tulla tunnetuksi Euroopassa 1950-luvulla. Yllä olevassa kuvassa on hänen työhuoneensa asunnossa, jossa hän asui puolisonsa Milica Babićin kanssa vuodesta 1958 alkaen. Babić oli pukusuunnittelija ja työskenteli Serbian kansallisteatterissa. Työhuoneessa on myös Titon hallitseman Jugoslavian ensimmäinen televisiomalli. Kirjailijan kerrotaan inhonneen televisiota, mutta hän halusi seurata jalkapalloa, sillä hän oli intohimoinen Punainen Tähti -joukkueen fani.
Andrić kävi koulut Višegradissa, joka on nykyisen Serbitasavallan itäosassa Bosnia ja Hertsegovinassa, mutta kuului tuolloin Itävalta-Unkarin alueeseen. Nuorukaisena hän liittyi nuorbosnialaisten liikkeeseen, jossa harrastettiin itsenäisyyspyrkimysten ohella kirjallisuutta. Kun liikkeen jäsen Gavrilo Princip vuonna 1914 ampui Sarajevon laukaukset, Andrić pidätettiin salaliittoon osallisena ja vapautettiin vasta 1917. Ystävät antoivat myöhemmin Andrićille aseen muistoksi tapahtumista, vaikka mies itse ei koskaan käyttänyt asetta eikä osallistunut attentaattiin. Kuvassa on myös Andrićin koulutodistuksia.
Kotimuseo on avattu 1976. Se on juuri remontoitu ja uudistettu nykyaikaisella teknologialla, niin että asunnon saattaa kiertää myös virtuaalisesti. En tässä käy läpi Andrićin koko elämää – kiinnostava biografia löytyy englanniksi: THE BIOGRAPHY OF IVO ANDRIĆ. Ja tietysti kannattaa käydä täällä paikan päällä!
Artikkelin loppuun olen koonnut tiivistetysi muutamia faktoja. Se mikä minua näissä pienissä museoissa viehättää, on kotoisuus ja hallittavuus, eli uuden tiedon annos on helposti pureksittava ja sopivan kokoinen. Ei tule ähkyä. Opas kertoo olennaiset asiat selkeästi, ja saman tien saan myös vastaukset mieleen nouseviin kysymyksiin ilman, että pitää lukea sivutolkulla tekstiä. Pidän tekstin lukemisestakin ja tutkimisesta, mutta hetkensä kaikella.
The Memorial Museum of Ivo Andrić (Tourist Organization of Belgrade official site)
Museum of Ivo Andrić (Belgrade City Museum official site)
Andrićev venac 8, Beograd
Ivo Andrić
1892-1975
- syntyi Trávnikin kylässä nykyisessä Bosnia ja Hertsegovinassa 9.10.1982
- Jugoslavian kuningaskunnan diplomaatti 1921-1941
- suomennettuja teoksia (lähde Wikipedia):
- Drina-joen silta: Višegradin kronikka, suomentaneet Aira Sinervo ja Elvi Sinervo, Tammi 1960
- Neiti, suom. Aarno Peromies, Tammi 1961
- Konsulit, suom. Elvi Sinervo, Tammi 1962
- Visiirin norsu: pienoisromaani, antologiassa Nobel-kirjailijat: maailmankirjallisuuden mestarit. 4. Helsinki: Otava: Valitut palat 1977
- Tyrmässä, suom. Aarno Peromies. teoksissa: 27 Nobel-kertojaa, toim. Jarl Hellemann, Helsinki: Tammi 1987; 21 nobel-kirjailijaa. Jarl Helleman (toim.) Helsinki: Tammi 1962
- kuoli 13.3.1975 Belgradissa Jugoslaviassa
Teksti ja kuvat: Tuula Lukić 29.5.2022
