Lumoava lokakuu on vierähtänyt Serbiassa kuin siivillä.
Saavuin Sanomalehti Karjalaisen lukijamatkalaisten kanssa 29.9.2015. Nyt mennään jo kolmatta viikkoa ja edessä on paluumatka koti-Porvooseen Sanomalehti Itäväylän lukijamatkalaisten seurassa.
Ihana aika, ihanat ryhmät. Opastaminen on kertakaikkiaan hienoa hommaa! Jokainen ryhmä on aivan omanlaisensa. Nyt erityisesti suomalaismatkailijat ovat olleet kuin perhettä minulle, kun tällä kertaa tulin ilman omaani.
Olemme nähneet paljon ja joka päivä opin itsekin uutta. Ennen kuin kerron paluumatkasta Belgradista Unkarin rajalle, laitan tähän väliin kuvakollaasit viime viikoista.
























Itäväylän Serbian matka
On aina surullinen ja haikea olo, kun lähden Belgradista. Tänään oli tuo päivä. Matkalaukussa tuliaisviinit, aamulla lähtö kotoa Banevo Brdosta hotelli Excelsioriin ja ryhmän kanssa bussilla kohti pohjoista.




Emmehän me vielä koko Serbiaa jättäneet, vaan koko päivä vierähti vauhdilla ensin Fruska Gorassa Grgetegin luostarivierailulla, sitten pienessä barokkikaupungissa Sremski Karlovcissa ja lounas Tonavan maisemissa ravintola Vidikovacissa. Novi Sadiakin näimme pikaisesti.







Kaunis Novi Sad on Trivagon ”Best value destinations 2015” -listalla neljäntenä! Seuraavaa Matka-Agenttien matkaa voimmekin suunnitella niin, että Novi Sad sisältyy reittiin. Kyllä Serbiassa vielä paljon nähtävää riittää.
Belgrad on oma lukunsa, sitä ei varmaan kannata jättää koskaan väliin. Tämä on tietysti ihan täysin sataprosenttisen puolueellinen mielipide. Rakastan Belgradia, ja jos Novi Sad on neljäntenä, niin Belgrad sattuukin olemaan ykkösenä vuoden 2016 ”Best value City”- listalla. Täysin rinnoin olen samaa mieltä!
Tänään päädyimme Suboticaan ja nyt olemme ihanassa wellness-hotelli Galleriassa. Itäväylän lukijamatkalaisille on tässä Serbian matkan päätteeksi ripaus rentouttavaa ylellisyyttä. Pieni iltapala ja sen jälkeen saunan lämpöön, porealtaisiin, suolahuoneeseen ja hoitoihin. Uni maistuu varmaankin. Huomisaamuna taas eteenpäin yli Unkarin rajan ja Budapestiin, jossa kaupunkierros, lounas ja sitten lentäen Helsinkiin.
Teksti ja kuvat: Tuula Lukić 16.10.2015