Tänään 7.7. on Serbian keskikesän juhla, Ivandjan eli Johannes Kastajan, Pyhän Johanneksen (Sveti Jovan) päivä. Serbian ortodoksinen kirkko seuraa juliaanista kalenteria, jolla on noin kaksi viikkoa eroa länsimaissa yleisesti käytössä olevaan gregoriaaniseen kalenteriin (vrt. myös joulua vietetään monissa itäisen Euroopan ortodoksimaissa 7. tammikuuta gregoriaanista ajanlaskua).
Sain puolisoltani kukkaseppeleen aamuyllätykseksi.
Banevo Brdon kukkakauppiailta vietiin kukkaseppeleet suoraan käsistä ja naisten sormet näpräsivät sitä mukaa uusia.
Keskikesän seppeleisiin käytetään luonnonkukkia, kuten mäkikuismaa (kantarion, Hypericum perforatum), leinikkiä (ljutica, Ranunculaceae), reunuspietaryrttiä (povratic, Tanacetum parthenium), pietaryrttiä (obični vratić, Tanacetum vulgare), viherminttua (divla nana, Mentha spicata), kannusruohoa (divlji lan, Linaria vulgaris) ja keltamataraa (ivanjsko cvijeće, ivanjska broćika, broćac, broćika, jovandanče, Galium verum).
Keltamatara on juhannuksen kunniankukka täällä, kuten serbiankielisistä nimiversioista voi päätellä. Keltamataraa kutsutaan myös nimellä Neitsyt Marian sänkyheinä. Nimitys juontaa juurensa pyhimystarinaan, jonka mukaan Maria nukkui jouluyönä tallissa keltamataran oljilla. Keltamataraa on myös käytetty patjaolkina, sillä se säilyttää tuoksunsa pitkään kuivattunakin. Suomessa keltamatara on tunnettu myös nimellä ruumiinheinä, koska mataroita laitettiin arkkuun vainajan alle.
Kukkaseppele on kuin morsiuskruunu ja kukkataiat kuuluvat kansanperinteisiin niin Serbiassa kuin Suomessa. Serbiassa neidot katselevat keskikesän auringonlaskua kukkaseppeleen läpi. Juhannustuli ei ole myöskään täällä tuntematon käsite, joskaan perinne ei ole säilynyt vahvana.
Teksti ja kuvat: Tuula Lukić 7.7.2018
